tiistai 16. helmikuuta 2016

MATKATTIIN ITÄVALTAAN

Heloou kaikki!


Minä ja kaverini varattiin joulukuun alussa matkat Itävaltaan moikkaamaan sinne vaihtoon lähtenyttä

 ystäväämme, ja viikko sitten palattiin ihan mahtavalta viiden päivän reissultamme. Vierailimme siis 

Itävallan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Grazissa, mikä on suunnilleen Tampereen kokoinen

 opiskelijakaupunki vuorten keskellä laaksossa. Säät suosivat meitä, ja saatiin nauttia neljä päivää

 viidestä auringosta ja plussakeleistä. 


Tsekattiin Grazin maisemat ylhäältä Schlossbergiltä, käytiin yliopistolla, katsottiin Sevillan parturia

 Grazin oopperatalossa, tanssittiin teknomusiikkiin, kärsittiin seuraavana päivänä tupakanhajuisista

 vaatteista ja hiuksista, tilattiin saksaksi ruokaa, shoppailtiin Primarkissa asioita, mitä emme

 tarvinneet, ja mikä parasta, vaihdettiin tyttöjen kanssa kuulumiset pitkän ajan jälkeen.


Pitkästä aikaa pääsi käyttämään saksankieltä, ja löysin taas uuden varteenotettavan vaihtoehdon

 kaupungista, mihin joskus voisin muuttaa asumaan. Matkustaminen on parasta mitä tiedän.
1. & 2. & 3. Hauptplatz, Graz. 4. Grazin upean oopperatalon sisältä, jossa tunsin olevani alipukeutunut kaikkien iltapukujen keskellä.

1. Toinen kuva oopperasta. 2. Schlossbergiltä, jossa on tuo iso kellotorni. 3. Ruokaa (jälleen kahvilassa, jossa saa polttaa sisällä... ei kiva) 4. Sarjakuvakahvilan take away -kahvi.

1. Viimeisen päivän brunssilta, missä meitä palveli maailman ystävällisin tarjoilija. 2. Haha, toi yksinäinen penkki huvitti. 3. Oopperatalo ulkoa. 4. Maisemakuva Schlossbergiltä, johon piti tunkea oma naama... :D



5 kommenttia:

  1. Oikein kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Yksinäinen penkki epäsosiaalisille, hah, Suomessa vois olla käyttöä tollaselle. Kiva postaus Hennu! Ikävä sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa suomalaiset huokaisis helpotuksesta, ku ei tarvitsis istua tuntemattoman viereen :D Sua myös Salla!

      Poista