sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

SAVONLINNAN BALETTIGAALA

Suunnattiin ystävieni kanssa ensimmäistä kertaamme Savonlinnaan ja siellä illalla balettigaalaan 

Savonlinnasaliin. Olin hyvin lähellä kääntyä takaisin kotiin Helsingin lentokentällä, sillä epäilin

 kuinka meidän oikein käy, sillä takaisinpaluumme Helsinkiin oli täysi mysteeri vielä matkan

 alkuvaiheessa. Onneksi en kuitenkaan kääntynyt; reissumme oli ikimuistoinen! Lyhyesti kerrottuna

  siis Savonlinnan puolella liftasimme tiemme torille, ja onnistuimme saamaan itsellemme yösijankin

 samoilta ihanilta ihmisiltä. 


Balettigaala oli todella antoisa. Reilu parituntinen esitys sisälsi kaksi puoliaikaa. Aivan alussa esiintyi

 Savonlinnan kurssille osallistuneita oppilaita. Sen jälkeen Young Russian Ballet:n tanssijat esittivät 

klassisia padiksia sekä kaksi modernia sooloa. Ohjelmistosta löytyi mm. Pähkinänsärkijää,

 Scheherazadea, Giselleä, Pariisin liekkejä sekä Diana&Acteonia. Sen kummemmin en ala arvostelua 

tästä showsta kyhäämään, mutta yleisesti miehet erottuivat kyllä edukseen. Alexei Gerasimov jäi 

minun mieleeni aivan älyttömillä hypyillään ja ilmaisullaan. 
 

Sain esityksestä niin paljon

 lisämotivaatiota, ja tajusin taas kuinka baletti on ihanaa ja rakasta. Nyt seuraa erittäin nolo

 paljastus...Olen ollut lomalla balettitreeneistä kesäkuun alusta asti! Päädyin tähän ihan siitä syystä,

 että kesälomani oli niin suunniteltua. Tarkoitan matkustelua kaupungista ja maasta toiseen, jolloin 

treeneissä käynti olisi jäänyt turhan vähälle yhteishintaan nähden. Selityksen makua tässä, mutta enää

 tässä vaiheessa en voi mitään. Tehty mikä tehty. Ei siinä, lomailu on oikeati hyväksi kropalle ja 

mielelle, muttei kyllä näin pitkä tauko. Tämä taukoni on myös nostanut kynnystäni ilmaantua

 tanssitunnille silloin, kun minä oikeasti ehtisin. Halu on tosi kova, mutta olen päässyt aika huonoon

 kuntoon tällä ajalla, voitte kuvitella. Olen mä urheillut kesämoodilla, mutta balettikunto on 

vähintäänkin kateissa. Typerältä tällainenkin ajattelu kuulostaa, eihän kuntoon pääse muuta kuin

 menemällä sinne tangon ääreen, mutta en kehtaa näyttää itseäni missään. Viimeistään 3.8. joudun

 kohtaamaan tilanteen, sillä silloin alkaa koulun vapaaehtoiset tanssitunnit. Ei kylläkään baletti, mutta

 kuitenkin. Tämä on ensimmäinen kesäni moneen vuoteen, kun olen näin pitkällä lomalla tanssista.

 Aluksi se tuntu ihanalta. Nyt kamalalta. Haluan kehittymään, tanssimaan, treenaamaan. Mutta itsensä

 kohtaaminen salin peileissä ei tunnu hyvältä.


6 kommenttia:

  1. Oi kivalta kuulosti toi teidän reissu:D me ollaan siinä mielessä samassa tilanteessa että mäkään en Ole tanssinut koko kesänä (tosin olen "nauttinut" liikuntakiellosta) ja 3.8 alkaa tanssileiri ja loppuu liikuntakielto, vähän hirvittää toi ajatus:) hyvää loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti mennä katsomaan! :) Aijaa, voi hitsi :( No siinä mielessä sulla on ollut "tuuria" että sait kiellon lomaksi, etkä kauden aikana. Et jää muista jälkeen. Koitetaan molemmat rohkeesti aloittaa taas tanssiminen! Samoin sulle :)

      Poista
  2. Et enää ikinä muuten tuntemattomien kyytiin liftaa ja vielä yövy, sut kohta ryöstetään tai jotain!! Mut ihanaa että kaikki meni hyvin. ja mullakin sillon se gaala Tampereella aiheutti hirveästi motivaatiota - se on varmaan justiinsa kun näkee balettia livenä kunnolla, eikä vain YouTubesta tai treenisalista. Naa. Oot ihana kaunotar hennuli, mulla on ikävä sua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä siinä väkisinkin jossain kohtaa mietti, onko tää nyt hyvä idea, mut on maailmassa paljon niitä ihmisiä, joihin voi luottaa. Ihan totta puhut, salanen. Mullakin sua <3

      Poista
  3. Hienoa että Balettigaala täytti odotukset! Ensi vuonna taas 5.-6.8.2016! Saisimmeko linkittää tämän blogikirjoituksesi Savonlinnan Balettigaalan FB-sivuille? Ystävällisin terveisin, Hannu/Savonlinna Dance

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulen uudestaan! Saatte linkittää sivuillanne :)

      Poista