maanantai 16. helmikuuta 2015

AJATUKSIA VEGAANIUDESTA

Niinkuin jo aiemmin täällä blogin puolella kerroin, osallistuin tammikuun ajaksi facebookissa

törmänneeseeni vegehaasteeseen. Minulle tämä ruokavalio toimii, joten päätin jatkaa tästä

 eteenpäinkin samaa linjaa. Kuitenkin suon itselleni armahduksen, jos vaikka kylässä syön

 maitotuotteita tai joskus tulee syötyä jotakin, mikä ei ole vegaanista. En halua aiheuttaa ystävilleni

 tai muille ympärilläni oleville extrahaasteita minun valintani suhteen, joten minulle tämä toimii

hyvin näin.

Ajattelin kertoa teille mitä mieltä minä olen vegaaniudesta, kun sitä olen nyt puolentoista kuukauden

ajan kokenut. Jos kysymyksiä herää, vastaan mielelläni!


Kauppojen tarjonta
Nykyään vegaanituotteiden saanti kaupoissa on hyvällä mallilla. Melkein kaikista kulmakaupoistakin

 saa näinä päivinä jo kasvimaitoa ja vähintään perus ruoka-aineita, joita vegaani voi syödä. Jugurtteja

on saatavilla montaa eri merkkiä, makua ja laatua, hevi-osasto tietysti on koko valikoimaltaan

vegaaneille sopiva ja pakastealtaassa on pariakin

 vegejäätelömerkkiä. Itse törmäsin kuitenkin välillä ongelmaan, jos en ollut syönyt mitään koko

 päivänä, ja kotiin oli vielä matkustamista, eväsleivän tai vastaavan täyttävämmän välipalan

 löytäminen oli joskus todella vaikeaa. Tämän vuoksi pitäisi osata kuljettaa aina laukussa jotain

 pientä evästä tällaisten tilanteiden varalle.
Edullista
Usein puhutaan siitä, kuinka kallista vegaanius on. Kevyempikin kukkaro(myös tämän opiskelijan)

 riittää loistavasti vegaanisten ruoka-aineiden ostamiseen, jos vain osaa ostaa kaupasta oikeita

tuotteita. Esimerkki todella edullisesta vegaaniateriasta: paketti tofua (noin 3€), salaattia, kurkkua,

 tomaattia ja papuja/kikherneitä. Voilá! Yksi esimerkkiateria, mistä riittää parille päivälle alle 10€.

Toinen edullinen esimerkki voisi olla vaikkapa lautasellinen valitsemiasi värikkäitä juureksia ja

kasviksia, halutessasi vielä vaikka papujakin. Jos ostat esimerkiksi kolme esikeitettyä punajuurta,

 pussin porkkanoita, parsakaalin ja papuja, hinnaksi voisin arvioida vielä vähemmän kuin edellinen

esimerkki. Hinta ei siis ole ongelma.
Jääkö nälkä?
Joidenkin olen kuullut valittavan nälästä, kun tarjolla on ollut kasvisruokaa eikä lihaa. Minulla ei ole

 ollut samaa ongelmaa, vaan olen pärjännyt loistavasti. Kaikki riippuu siitä, miten yhdistelet ruoka-

aineitasi, ja ettet syö yksipuolisesti.
Onko vegaaniruuan valmistus työlästä?
Itse pärjään yhdellä lämpimällä aterialla päivässä, ja senkin olen saanut koulusta, joten kotona ei ole

 tullut kokkailtua montaa kertaa. Kuitenkin nekin kerrat kun olen "joutunut" itse valmistamaan

ruokaa, olen pyrkinyt pääsemään niin helpolla kuin mahdollista. Aikaa ja vaivaa nämä ruuat eivät siis

 vie, jos itse niin haluaa. Ylempänä mainitsemani ateriat: tofusalaatti ja vihanneslautanen ovat

 superhelppoja, eivätkä vaadi minkäänlaista jauhopeukaloa.
Syöminen ulkona

Olen käynyt kerran syömässä ulkona tänä vuonna, ja silloin menimme kaverini kanssa Vapianoon.

 Vapiano ei oikeastaan tarjoa ollenkaan vegeruokaa, ja itse tilasin vuohenjuustosalaatin ilman juustoa.

 Aika kuivaahan se oli, mutta meni kyllä. Ainakin Helsingissä on kyllä monia kasvisruokapaikkoja,

 joten vegaanin ei tarvitse jäädä kotiin pureskelemaan porkkanaa, kun muut menevät ulos syömään.


8 kommenttia:

  1. Miten jaksat liikkua niin paljon, kun syöt noin pieniä annoksia? o:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syön ison aamupalan, yleensä smoothien leipää ja hedelmän tai puuroo tms. Lisäks syön kyllä lounaan jälkeen usein välipalan. Mulla toimii parhaiten et syön vähän ja pienemmillä tauoilla.

      Poista
    2. Mä kans mietin samaa kuin anonyymi, että miten sä noin vähällä ruoalla jaksat treenata?

      Poista
    3. Postauksen annoskuvat eivät ole samalta päivältä. Kuten anonyymille sanoin, aamupala on mulla aika runsas, millä jaksan pitkälle ja kun syön kevyen lounaan ennen harkkoja, jaksan harkat hyvin! Jaksamisen kanssa mulla ei oo ollut ongelmia, ehkä kun mulla on aika paljon massaa, niin vähempikin ravinto on riittänyt.

      Poista
  2. Moikka,

    Ekaks piti sanoo että sulla on tosi ihana blogi, vaikken balettia harrastakaan! :D

    Toiseks halusin kommentoida tota sun toteamusta leipien hiivattomuudesta: kyllä vegaanit nyt hiivaa voi syödä, koska ei se ole eläinperäistä :) Itsekin olen ollut jo kauemman aikaa vegaani.

    Mukavaa alkukevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Apua, mitähän mä oon miettinyt tätä kirjottaessani..? Totta puhut, eihän se hiiva mitään haittaa :D

      Kiitos kun korjasit :) samoin!

      Poista
  3. Jos kaipaat inspiraatioo ja vinkkei vegaanisuuteen niin kannattaa seurata Saraa (instassa @sarapeltola ja blogi saraellieisabella.blogspot.fi). Todella insproiva vegaanityttö ja ihania kuvia ja reseptejä :) ite oon kans ollu nyt muutaman kuukauden vegaani niin on auttanu :) mut se on kyl totta, et syödä saa vaikka mitä vaikka ekaks kuvitteli, että tää rajottaa hirveesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Kiitti vinkistä, mä tsekkaan :) Joo, totta! Täytyy vaan osata yhdistellä eri raaka-aineita ja olla luova ruuanlaitossa. Kiva kuulla että sieläkin on vegaaneja :)

      Poista