perjantai 26. joulukuuta 2014

EROON ESIINTYMISJÄNNITYKSESTÄ

Moikka!

Koska akatemian näytös oli hetki sitten, ajattelin koota postaukseen vinkkejä, joiden avulla minä itse olen

pystynyt vähentämään esiintymisjännitystäni (mikä ei kyllä koskaan ole ollut kovin suurta), ja joilla siellä

 ruudun toisella puolella jännityksestä kärsivät voisitte ehkä hyötyä jollakin tasolla. En siis ole ammattilainen

 näissä asioissa, mutta uskoisin, että näillä hyvinkin yksinkertaisilla vinkeillä joku saattaa saada apua

 jännityksen pienentämiseen. Tämän postauksen vinkit koskevat lähinnä tanssiesityksiä, mutta useat pätevät

 kaikkiin esitystilanteisiin: esitelmän pitäminen, laulu- tai musiikkiesitys, näytelmä jne.

1. vinkki
Varaa itsellesi riittävästi aikaa. Usein kiire lisää jännitystä, ja sen ehkäiseminen helpottaa usein heti

 jännittämiseen. On siis kyse korerografian opettelemisesta, askelten treenaamisesta tai valmistautumisesta

 ennen lavalle menoa, varaa itsellesi riittävästi aikaa, jotta sinusta tuntuisi varmemmalta lavalla.

2. vinkki
Keskity itseesi. Jokainen esiintyjä on erilainen. Kuitenkin useimmilla on kokemuksesta riippumatta tapana olla

 hetki itsekseen ennen esityksen alkua. Lavan takana on aina hässäkkää: juostaan ympäriinsä, puvut ovat

 kadoksissa, kiire ym. Tästä johtuen itsekin etsin jonkin rauhallisemman paikan (esimerkiksi vessan) ja

 hengitän hetken syvään, käyn numeroni mielessäni läpi ja valmistaudun lavalle astumiseen henkisesti. Älä

 myöskään vertaile esimerkiksi kilpailutilanteessa itseäsi muihin tanssijoihin. Se lisää turhaa jännitystä, mutta

 voit kääntää tilanteen voitoksesi ajattelemalla: "Pystyn parempaan kuin he". Esitys on sinun hetkesi loistaa.
3. vinkki
Kuvittele, että tanssisit yksin. Täysi yleisö saattaa jännittää esiintyjää. Tällöin voi kuvitella, että tanssisi aivan

 yksin. Eläydy täysillä musiikin ja askelten vietäväksi, äläkä turhaan mieti katsojia. Hehän ovat tulleet

 katsomaan sinua ja sinun onnistumistasi! Kun esitys on ohi, voit etsiä katsekontaktia yleisöstä ja kiittää 

aidosti. 
4. vinkki
Rohkaise ja kehu itseäsi! Ennen kuin astut lavalle kehu hieman itseäsi. "Se menee hyvin" "Piruetit pyörivät"

 "Tanssin kauniisti" "Olen hyvä". Itsellesi tulee parempi fiilis, ja sanottuasi itsellesi tsemppejä uskot itseesi,

 jolloin yleisökin uskoo.

Esiintymisjännitys on kuitenkin täysin normaalia. Jokainen jännittää; toiset enemmän ja toiset vähemmän.

 Jännittäminen kertoo kuitenkin siitä, että otat asian tosissasi. Pieni jännitys usein myös saa esiintyjän

 yrittämään enemmän. Toivottavasti näistä vinkeistä olisi apua, mutta vielä kerran, muistakaa, että jännitys on 

tavallista ja kuuluu esitystilanteeseen.   

4 kommenttia:

  1. ihania kuvia ja loistava postaus! nuo vinkit tulee tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  2. tosi hyvin kirjotettu & tarpeellinen postaus hennushki! ja ihania kuvia jälleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen Salluski <3 osaat aina piristää :)

      Poista