sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

TREENIÄ, TREENIÄ JA TREENIÄ

Multa oli toivottu tanssipostausta pitkästä aikaa, ja jonkin aikaa pohdiskelin, kuinka sen toteuttaisin, kun

tanssi on niin laaja aihe. Ajattelinkin siis tietyin väliajoin postailla erilaisia postauksia niin nutturoista kuin

kotitreenailuistanikin. Tällä kertaa vuorossa lyhyen lyhyt selostus, millainen on minun oma suhteeni tanssiin.

 (Tosissaan, jos en jättäisi yhtäkään kohtaa kertomatta, tästä tulisi pidempi kuin seitsemän veljestä)
Aloitin tanssimisen Lahden Musiikkiopiston tanssilinjalla neljän vuoden ikäisenä. Ensimmäiset pari vuotta

olivat niin sanotusti pohjustusta klassisen baletin opinnoille ja noin kuuden vuoden iässä siirryin klassiselle.

Nyt olen siis tanssinut yhteensä 12 vuotta. Nykytanssi ja jazz tulivat mukaan kuvioihin muutama vuosi sitten.


Kävin myös vuosien 2009-2012 ajan Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen erikoiskoulutuksessa.

Sinne pääseminen vahvisti haluni pyrkiä ammattitanssijaksi. Tällä hetkellä etsinkin toista tanssikoulua

nykyiseni rinnalle, jossa voisin vahvistaa tekniikkaani ja saada lisää treeniä, sillä nykyinen kouluni ei tarjoa

minulle kaikkia mahdollisuuksia, joita haluaisin. Haaveenani olisi myös lähteä opiskelemaan tanssia ulkomaille,

 kunhan olen saanut lukio-opintoni suoritettua.

Tanssi antaa minulle paljon. Persoonani on suureksi osaksi tanssimaailman ja taiteen muovaama. Elämäni

 liikkuu tanssin ympärillä, eikä se haittaa minua, sillä se on juuri se minun juttuni. Asia, jota haluan tehdä

ammatikseni. Rakastan tunnetta, kun on tehnyt paljon töitä tanssin parissa, ja pääsee näyttämään työnsä jäljet

 yleisölle. Tunnetta, kun sinua katsotaan rakkaimman asiasi parissa.


Minulle ei tule mieleen, olenko missään vaiheessa aikonut lopettaa tanssimista. Olen pienestä pitäen tanssinut

itsekseni, kun ei ole ollut treenejä. Lukionikin sujuu melko takkuisesti, kun kaikki motivaationi on tanssissa, ja

 joka päivä herään iloisena ja onnellisena tanssimisen vuoksi. Jokaisen tulee kuitenkin miettiä itselleen

varasuunnitelma, vaikka haaveilisikin tanssijan, taidealan tai minkä tahansa alan ammatista. Sen vuoksi

minunkin pitäisi panostaa nyt enemmän koulunkäyntiin.. Kaikki ei aina voi mennä suunnitelmien mukaan.


Olen päässyt esittämään monia baletteja.Mm. Pähkinänsärkijää, Lumikuningatarta sekä pätkiä

Joutsenlammesta. Jokainen esiintymiskokemus on ollut ainutlaatuinen. 

Klassisen baletin puolella olen viimeaikoina alkanut pitämään enemmän pirueteista, sekä löytänyt isoille

reisilleni vahvuuden:hypyt. En osaa sanoa olevani hyvä missään. Ajattelen enemmänkin, että kaikessa on aina

kehitettävää. Huonoja puolia löydän jatkuvasti, mutta turhaan niitä voivottelee, kun niitä täytyy vain treenata

enemmän. Avainsanojani ovat siis treeniä, treeniä ja treeniä.

Ylsikö postaus odotuksiinne? Tuleeko mieleen jotakin tanssiin liittyviä teemoja, joista haluaisitte 

täällä lukea?

7 kommenttia:

  1. Kiva postaus.Monipuolisuus on valttia ja harjoitus tekee mestarin :) keep on dancing!

    VastaaPoista
  2. ihana postaus !! <3 ja voisit tehdä vaikka semmosen balettikassin sisältö postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) itseasiassa olen sellaisen postauksen jo aiemmin tehnyt, mutta mahdollisesti voisin tehdä jossain vaiheessa päivitetymmän version!

      Poista
  3. Ihana postaus tykkäsin tosi paljon!!(:

    VastaaPoista