sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

MILLAINEN MINÄ OLEN

Asioita, jotka tekevät minusta minut:
Muistot
Pienetkin hetket ja tapahtumat elämässäni jäävät helposti minun mieleeni. Myös niinkin pienet asiat, joita kanssakävijä ei todennäköisesti muista, mutta minulle ne saavat suuren merkityksen. Paras tapani rentoutua on laittaa kuulokkeet korviin, tuijottaa kattoon ja kaivaa muistot esiin.
Liikkuminen
Tykkään olla menossa, ja useammin minua alkaa väsyttää silloin kun pitäisi olla paikallaan. Liikkumisessa rakastan sen jälkeistä hyvänolon tunnetta sekä liikkuessa ja mennessä syntyviä hetkiä. Liikkumisella tarkoitan urheilun lisäksi suunniteltuja ja sponttaaneja lähtöjä.
Tanssi
Tanssiminen tuo elämääni suurta iloa, enkä malttaisi olla hetkeäkään tanssimatta. Tanssin ollessani iloinen, surullinen, onnellinen, tylsistynyt...Milloin tahansa! Haaveilen ammatista, ja olen luopunut monista asioista tanssin vuoksi. Tanssi on se juttu, jota ilman en olisi minä tässä ja nyt.
Hiljaisuus
Tykkään olla usein hiljaa, seurata ja kuunnella sivusta sekä osallistua keskusteluihin itsekseni. Hiljaisuus on myös heikkouteni, jota välillä häpeän. Uusien ihmisten kanssa jutteleminen on välillä minulle hankalaa, kun olen niin epävarma omasta itsestäni. Hiljaisuudessa on silti joskus ihanaa olla. Keskittyä vain omiin ajatuksiinsa ja kysyä kysymyksiä, joihin ei ole pakko saada heti vastauksia.
Ikävöinti
Minulla on tapana ikävöidä usein. Joskus huomaan ikävöiväni ihmisiä, joiden kanssa en ole puhunut kuin kerran. Ikävöin joka hetki. Läheisiä, ystäviä, tuttuja kuin tuntemattomempia, hetkiä, menneitä ja sanoja. Yksi ystäväni sanoi minulle joskus, että kaikki muuttuu ja se on hyväksyttävä. Sen vuoksi minä juuri ikävöin menneitä aikoja, kun en voi saada niitä takaisin.
Auttaminen
Elämästäni tulee merkityksellisempi, kun saan auttaa muita. Parasta on se, kun osaa oikeasti auttaa jotakuta. Arvostan ihmisiä, jotka haluavat myös auttaa minua tarvittaessa. Silloin huomaan oikeat ystävät: ne jotka auttavat, haluavat käyttää aikaansa juuri sinuun ja sinun hätääsi.
Onnellisuus
Voin sanoa, että oon helposti onnellinen. Usein mulla on sellanen hetki päivittäon, jolloin sanon ääneen: mä oon vaan niin onnellinen. Syy siihen on yksinkertaisesti se, etten tarvi paljoakaan onnellisuuteen.



Mitä tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Itse asiassa kysynkin, että olisko teillä jonkinlaisia toivepostauksia, kun saavun Suomen puolelle? :) Kuvina toimivat tämän päivän pyöräilyretken kuvat Meckenheimista!

4 kommenttia:

  1. Mukava postaus sinusta millainen olet.kuvissa rauhalliset maalaismaisemat,suomen suvenkin maisemat on aivan mahtavat.mitä kuuluu tanssijan-urallesi,minkälaiset suunnitelmat ja onko esiintymisiä kesällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla, että tykkäät :) tanssijalla on nyt lomaa, mutta lomalla on tullut oltua helsingissä balettitunneilla. Itse asiassa voisin kehitellä jonkinlaista postausta tanssista, niin enpäs paljasta kaikkea vielä ;)

      Poista
  2. ihana postaus !! <3 ja voisit tehdä vaikka jonkun postauksen tanssista tai parhaista ystävistä:)

    VastaaPoista