sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

MY PROGRESS IN LIFE

Mulle tuli sieltä suunnasta toive, että tekisin postauksen siitä kuinka olen muuttunut. Ajattelin

muokata tätä toivetta siihen suuntaan, missä asioissa olen kehittynyt tähän päivään saakka. Keskityn

muutamaan edelliseen vuoteen,

here you go!


 ♥Musta on tullut ehdottomasti paljon rohkeampi ihminen viimeisten vuosien aikana. Tarkasti on 

mahdotonta sanoa, mistä se ois saanu alkunsa, mutta oon melko varma, että rippileirillä ja kesällä

 2011 on ollut osuutensa siinä. Aina oon ollut luonteeltani hiljainen ja etenkin uusia tuttavuuksia

 tehdessä todella ujo, oon vieläkin, mutta en niin paljon. Mulla on tapa jättäytyä ikäänkuin

 seinäruusuksi ja olla turhia herättämässä huomiota itsestäni uusissa porukoissa, mutta nyt oon

 muuttunut ja pidän rohkeutta enemmänkin kohteliaana kuin hiljaa pysyttelyä(niinkuin aiemmin

 ajattelin). Nautin esiintymisestä, enkä tarkoita tanssimista, sillä sitä oon rakastanut aina, vaan

 esimerkiksi koulussa esitelmöiminen on kivaa. Salaa voin myös myöntää, että huomion

 keskipisteenäkään olo ei aina ole pahasta. Koen myös olevani rohkeampi siinä mielessä, etten välitä

 yhtä paljon muiden mielipiteistä itsestäni kuin aiemmin. Voin pukeutua kuten haluan, olla kenen

 tahansa kaveri ja harrastaa juuri sitä mistä itse pidän. Ehkä tätä muutosta voisi perustella teini-iän 

ohittamisella. Minua vanhemmat ihmiset tässä kohtaa varmasti pudistavat päätään: Ei Henna, olet

 yhä teini... Johtukoon se mistä tahansa, koen selvästi olevani rohkeampi!


♥Sitten vähän pinnallisempi juttu: oon edennyt mun ikuisessa venymisprogressissa. Thank god, 

oishan se jo vähän huonompi juttu jos en olisi... Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, mulla on vielä 

pitkä matka!

♥Nauran paljon. Tää asia on tosi ajankohtanen asia, sillä mua on alkanut mietityttämään mihin on 

kadonnut se Henna, joksi kaikki mua aiemmin aina kuvasivat: rauhallinen ja vakava. En oo ihan 

varma onko tää piirre kehitystä hyvään suuntaan vai kenties huonoon, sillä tätä tapahtuu myös 

tilanteissa, joissa ei kuuluisi...


♥Mun nuttura on selvästi hienompi kuin mitä se joskus tuppasi olemaan...haha!


♥Arvostan enemmän mun perhettä ja kavereita. Joskus tärkeät ihmiset tuntuivat itsestäänselvyydeltä, 

ja mä toivon, että myöskin mun perheenjäsenet ja kaverit itse voivat allekirjoittaa sen, että 

viimeaikoina oon pitänyt suhteista aiempaa enemmän huolta. Rotkoon tipahtaminen viimeistään avaa

 silmät.
  
♥Kiinnitän enemmän huomiota ruokaan.

♥Terveys menee nykyisin monissa asioissa edelle. Valintoja tehdessä ajattelen mielummin terveyttäni

 ensisijaisesti. Arvoasteikolla mitattaessa alan vaikuttaa selvästi enemmän ja enemmän mummolta,

 haha. Myönnettäköön kuitenkin, että 2 viikkoa sitten treeneissä venäyttämäni nilkka ei kivusta 

huolimatta oo saanut enempiä levätä...



Kiitos postausehdotuksesta! Mitä tykkäsitte välillä vähän erilaisemmasta postauksesta?



7 kommenttia:

  1. Hei, haluan tietää, ku sulla on tollanen superterveellinen elämä, syötkö koskaan herkkuja, vai kieltäydytkö aina kun sulle tarjotaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä mä syön herkkujakin. Pyrin kyllä siihen, etten söisi ollenkaan.

      Poista
  2. Onko sun vaikeaa elää terveellisesti läheisten painostuksen takia? Ite koen, että heti kun vaikka koitan elää hetken ilman herkkuja, perhe ja varsinkin kaverit väittävät moista sulaksi hulluudeksi ja turhuudeksi ja suurin piirtein työntävät kakkua ja karkkia väkisin kurkusta alas, tai vähintäänkin ilkkuvat siihen asti, kunnes itse sitten hairahtaa. En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät niin. Oletko kohdannut samanlaisia haasteita ja miten olet selvinnyt niistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnettäköön, että asuessani vielä kotona perheen luona syötyä tuli enemmän ja useammin. Nyt kun asun yksin ja päätän myös ruokailuistani itse, on helppoa syödä terveellisesti. Satunnainen herkkujen syönti ei ole epäterveellistä, mutta jos sinulle esim useamman kerran viikossa tarjotaan herkkuja, on sinulla täysi oikeus kieltäytyä terveytesi vuoksi ilman sen kummempia selityksiä. Muista kuitenkin terve järki kohtuullisuudessa niin syömisessä kuin syömättä jättämisessäkin!

      Poista
  3. Haha juurikin! Mahtavaa nähä et riparilainen lukee mun blogia, tuli muuten ikävä niitä mahtavia aikoja! :D

    VastaaPoista
  4. tosi kiva postaus hennuski! c;

    VastaaPoista